Tekstin alkuun
Etusivu - pentti.paananen
Etusivu

Hei !

Tervetuloa kotisivuilleni.

Kunnallisvaalit ovat takanapäin ja uuden Mänttä-Vilppulan kaupungin 35 valtuutettua on valittu. Alueen kunnallispoliittisessa elämässä alkaa uusi vaihe. Onnittelut kaikille valituiksi tulleille valtuutetuille ja myöskin kaikille ehdokkaina olleille.

 

Lämmin kiitos kaikille äänestäjilleni luottamuksesta. Luottamus on suuri asia, oltiimpa, perheessä, työyhteisössä, kaveripiirissä ja etenkin niissä tehtävissä missä päätetään laajemminkin yhteisistä asioistamme, kuten oman kaupunkimme asioista. Kiitos. 

 

Vaalit menivät osaltamme melko hyvin. Vasemmistoliiton ryhmä sai kýmmenkunnan äänen lisäyksen ja kolme valtuutettua meni läpi. Valtaosa puolueista menetti ääniä paitsi me ja vihreät. Tavoitteenamme oli neljä valtuutettua uuden kaupungin valtuustoon, mutta sitä tavoitetta ei saavutettu. Tästä lähdetään eteempäin. Toivon että uusi valtuusto on monia näkemyksiä omaava, keskusteleva ja kaikessa toiminnassaan avoin. Jonkinlainen kulttuurin muutos onkin tervetullutta kunnallispolitiikkaamme.

Olen jo pitkään ollut kuntaliitoksen kannalla, koska se antaa uusia voimavaroja alueen kehittämiseen. Tavoitteena pitää olla luoda alueesta Ylä-Pirkanmaan vireä kasvukeskus. Mänttäläisenä minulle Vilppula on luonteva  ja tuttu liitoskumppani, olen siellä muutaman vuoden asunut ja 30 vuotta kulkenut konepajassa töissä.

Minusta uuden kaupungin koko aluetta tulee kehittää, myöskin pienempiä keskuksia, kuten Kolhoa ja Pohjaslahtea. Alueen kannalta on tärkeää pitää kylät vireinä. Olen itse kasvanut ja pitkiä aikoja asunut taajaman ulkopuolella, joten ymmärrän ihmisiä jotka haluavat asua lähellä luontoa. Kuntalaisten palvelut tulee järkevästi sijoittaa siten, että ne ovat kohtuullisen helposti saatavissa kaikille. Terveydenhuollon, vanhustenhoidon sekä koulumaailman asiat pitää hoitaa hyvin, vaikka hieman korkeammallakin veroprosentilla. Ei riitä että kunta voi taloudellisesti hyvin, vaan kuntalaisten pitää voida hyvin. Uusien elinmahdollisuuksien ja työpaikkojen luomiseen tulee myös satsata.

On ollut erittäin mielekästä toimia Vasemmistoliiton valtuustoryhmässä, se on ollut hyvähenkinen ja paljon keskusteleva. On ollut ilo olla siinä mukana. Kiitos vielä kerran valitsijoilleni, että  saan jatkaa asiakeskeistä ja itsenäistä työtäni myös uuden Mänttä-Vilppulan kaupungin hyväksi.

Käväise esittelysivullani niin tullaan tutummaksi.

t. Pentti Paananen  

Yhteystietoni ovat:

gsm 040 5875740 ja sähköposti pentti.paananen@luukku.com

!


Pentti Paananen
© 2007 pentti.paananen - Tekninen toteutus Optinet kotisivut